Vauvan ruokailu 0-6kk: imetys

Siitä on nyt puoli vuotta, kun olin valvonut ensimmäisen yön supistusten kanssa ( - vähänpä tiesin, että ei se vauva syntyisikään kuin vasta kahden vuorokauden kuluttua, eli kestettävää oli vielä edessä). Viimeiset kuukaudet äitinä ovat toisaalta kuluneet kuin silmänräpäyksessä, ja toisaalta siitä tuntuu olevan ikuisuus, kun lopulta keskellä lokakuista pakkasyötä hoipuin mieheen nojaten auton etupenkille ja ajoimme läpi hiljaisen Turun TYKSille. Parkkipaikan pihassa pysähdyin hengittämään supistuksen ja katsoin viimeisen kerran kirkasta kuuta yhtenä kappaleena. Hengitys huurusi kylmässä ilmassa ja mietin, että tämän hetken tulen muistamaan aina. Ainakin vielä muistan! 

Synnytyskertomus sikseen - nyt aiheena on se, miten olen tuon sairaalareissun jälkeen onnistunut pitämään Emilian tänne saakka hengissä. Keskityn nyt imetykseen ja kirjoitan myöhemmin soseista ja sormiruoista. 

Imetys

Ennen synnytystä en jotenkin kuvitellut, että imetys voisi kohdallani onnistua. Se ei vain tuntunut todennäköiseltä. Sanoin vauvan synnyttyäkin kätilölle, että en usko tissieni toimivan kunnolla, mutta vastaukseksi hän nappasi nännistäni kiinni ja puristi siitä ulos pisaran maitoa. Hypoteesini oli sillä osoitettu vääräksi.

Emilia osasi imeä hienosti heti alusta alkaen. Hänen painonsa laski sairaalassa sallitun määrän ja lähti kotona hurjaan nousuun. Neuvolan ohjeistuksen mukaan vauvalla on kaksi viikkoa aikaa saavuttaa syntymäpainonsa, mutta Emilialla siihen ei mennyt viikkoakaan. Minun maitoni nousi muutamassa päivässä ja sitä oli kaikkialla, siis kaikkialla - maitotahroja lakanoissa, maitotahroja matoissa, maitotahroja koiran turkissa (I know?!). Mies lähti hakemaan Skanssista imetysliivejä, joilla en ollut edes tajunnut varmuuden vuoksi varustautua ennen vauvaa. Hengailin kotona noissa liiveissä ja sairaalasta salakuljetetussa mekossa ja syötin, syötin, syötin. Emilia ei kuitenkaan ollut eikä varsinkaan enää ole mikään tissillä tuntikausia viihtyvä vauva, vaan on aina syönyt itsensä täyteen ja ollut sillä tyytyväinen. Meininki on siis aika napakka drive in -tyylinen, ei mikään laivan leppoisa aamiaisbuffetti. 

Täysimetin Emiliaa neljän kuukauden ikään saakka. Joku ehkä sanoisi, ettei tämä pidä paikkansa, sillä yritimme kyllä opettaa vauvaa kolmen kuukauden jälkeen korvikkeisiin, mutta niistä maisteluista vauvaan oikeasti päätyneet määrät olivat häviävän pieniä. Emilia ei yksinkertaisesti pitänyt (eikä valitettavasti pidä vieläkään) korvikkeiden mausta. Pienen pienetkin määrät lisäksi riittivät aiheuttamaan ilmavaivoja vauvaparalle, joten joka kerta lopetimme totuttamisen muutamaan päivään. Pidempi yritys olisi ehkä tuottanut toivotummanlaisen lopputuloksen, mutta meillä loppui aina päättäväisyys kesken. Tissi on helpoin ja Emilialle sopivin. 

Syy yrittää korvikkeita oli se, että pääsisin itse ilman pumppailuja vauvasta hetkeksi irti. Jaksoin muutaman kuukauden pumpata ahkerasti, ja koska Emilia söi tyytyväisenä pullosta, pääsin koiran kanssa treenaamaan (ja jopa kisaamaan kerran). Emilian ruoantarpeen kasvaessa alkoi kuitenkin tuntua siltä, että maitoa ei riitä sekä vauvalle että pumpulle - ja suoraan sanottuna pumppailu oli aika nihkeää puuhaa ja pullojen kanssa pelailu ärsyttävää. Niinpä se homma jäi jossain kolmen kuukauden kohdalla ja maitojen loputtua pakkasesta en olekaan ollut vauvasta kolmea varttia pidempään erossa. Toki hän pärjäisi syöttöjen välin eli 2-3 tuntia, mutta ei vain ole tullut lähdettyä millekään pidemmälle reissulle. 

Soseiden (4kk) ja puuron (5kk) aloituksen jälkeen Emilia on syönyt aivan samalla tavalla kuin ennenkin, eli kiinteä ruoka ei ole mitenkään vähentänyt tarvetta maidolle. En usko, että vielä useampaan kuukauteen tissi tuleekaan väistymään tärkeimmän aterian paikalta. Aion imettää niin pitkään kuin se vain on esimerkiksi työkuvioiden osalta mahdollista - eli aika näyttää, loppuuko homma yhdeksän kuukauden, vuoden vai puolentoista kohdalla. 

Vielä loppusanoina: imetys on minun mielestäni aivan ihanaa puuhaa. Jossain vaiheessa, muutaman viikon ajan se sattui aivan helvetillisesti ensimmäiset 30 sekuntia. Siitä selvittiin ihan vain hampaita kiristelemällä ja itkua pidättämällä. Emilialla on myös pari kertaa ollut lyhyt raivovaihe, eli syystä tai toisesta ruokailuhetkeen on sisältynyt karjumista ja itkua. Kertaakaan en ole kuitenkaan miettinyt, että loppuisipa tämä homma jo, vaan ennemmin pelottaa, miten rankalta imetyksen lopettaminen minusta tulee tuntumaan. Saatan kyllä olla toista mieltä siinä vaiheessa, kun ensimmäiset hampaat puhkeavat. 

Jos vain mahdollisuus tulee niin suosittelen kyllä kokeilemaan!