keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Mitä aion tehdä uudessa kodissa?

Tiivistetysti sanottuna aion olla kaikin tavoin täydellisempi ihminen. Aion... 

1. Omistaa vain tarpeellista tavaraa ja varmistaa, että jok'ikiselle esineelle on olemassa oma paikka, jonne se on helposti siivottavissa. Hyvästit epämääräisille kasoille ja pinoille! Hello there, sotkuton koti! 

2. Pestä vaaleat ja tummat pyykit erikseen, ja tietysti ennen kuin kodinhoitohuone alkaa pursuta käytävälle asti likaisia vaatteita. 

3. Pedata sängyn joka aamu. 

4. Istuttaa pihalle ainakin tomaatteja ja perunoita, joita hoidan huolella ja joista teen perheelle maistuvaa ruokaa. En unohda kastella/lannoittaa/kieltää lasta ja koiria repimästä kasvavia herkkuja. 

5. Kierrättää kaiken jätteen kunnolla. Tätä varten on kehitettävä jonkinlainen toimiva kierrätyspistesysteemi, sillä pelkkään roskiskaappiin eivät mahdu kuin poltettavat ja biojäte. Haluan selkeän ja siistin ikioman kierrätyskeskuksen! 
Ja aion tietysti myös kuljettaa kaikki nämä roskat käsin kaupungin roskiksiin ennen kuin ne pursuavat astioistaan ja pusseistaan ylitse. Obviously. 

6. Täyttää jääkaapin vihanneksilla ja herkkukaapin hedelmillä. Syödä terveellisemmin. (Mikä se sellainen lista on, jossa tätä ei jossain muodossa mainita? )

7. Imuroida vähintään eteiskäytävän joka päivä sillä rikkaimurilla, jonka mies lupasi uuteen kotiin ostaa jo ennen kuin uudesta kodista oli tietoakaan. U better. 

8. Olla kaikin tavoin onnellinen ja nauttia joka hetkestä. 

Ja tietysti lukea lapselle päivittäin opettavaisia kirjoja! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti