sunnuntai 24. toukokuuta 2020

"Nuku silloin kun vauva nukkuu!“

Voisin veikata, että itseni lisäksi muutama muukin äidiksi tullut on kuullut otsikon oivan ohjeen. "No mutta nukkuisit päivisin kun vauvakin nukkuu", "Mene illalla vauvan kanssa samaan aikaan nukkumaan" sun muut variaatiot ovat tulleet tässä seitsemän kuukauden aikana hyvin tutuiksi. Oma suhtautumiseni neuvoon on vaihdellut: ensin ärsytti ja pidin ajatusta surkeana, sitten ymmärsin, että tässähän on pointtinsa, ja nyt olen oppinut tyynesti nyökyttelemään ja kiittämään tästä ja muistakin omaperäisistä ohjeistuksista.

Alkuun, ehkä noin ensimmäiset neljä kuukautta, käytin vauvan unet hyödyksi siivoamalla, opiskelemalla, treenaamalla ja venyttelemällä. Vauva nukkui pitkät unet vaunuissa kun minä työnsin niitä pitkin poikin Turun Haritunrannan mäkisiä maastoja hiki pipon alta valuen. Pesin pyykkiä, ripustin pyykkiä ja viikkasin pyykkiä. Ajattelin about näin:

Kuva täältä

Olen edelleen sitä mieltä, että "Nuku kun vauva nukkuu" -ohjeistajat sivuuttavat usein sen, miten paljon muuta kuin konkreettista vauvanhoitoa vauvanhoitoon oikeastaan liittyy. Pyykki on pestävä, jotta vauvalla on puhtaat vaatteet seuraavana päivänä, ruokaa on tehtävä, jotta äiti saa syödäkseen eikä pyörry kesken imetyksen ja koirat on lenkitettävä, jotta ne eivät pissaa matolle, jolla vauva makoilee, tai tule tekemisenpuutteesta hulluksi ja ryntäile tylsyyttään sisällä vauvan yli. Nämä ovat asioita, joita hereilläolevan vauvan kanssa eli yhdellä kädellä on todennäköisesti hankalaa tehdä, joten ne kannattaa hoitaa niinä hetkinä, kun bebe ottaa lepiä. 

Myös "äidin oma aika" eli minun tapauksessani esimerkiksi treenaaminen, kirjoittaminen ja venyttely ajoittuvat vaivattomimmin vauvavapaisiin hetkiin. Olen toki tehnyt pientä jumppaa leikkimaton reunalla vauvaa samalla viihdyttäen, mutta kunnon flowmaista liikkeeseen syventymistä ei Vaarilla on saarta laulaessa oikein synny. Toki kaikki liike on hyväksi ja kotiin päin ja sillä ajatuksella olenkin saanut hyödynnettyä myös Emilian leikkihetkiä oman kropan huoltamiseen. Silti jumppaan mieluiten sellaisina hetkinä, kun tiedän ehtiväni vetää läpi edes vartin katkeamattoman treenin. (Toim. Huom. Joskaan koskaan ei kannata luottaa siihen, että no niin nyt se nukkuu ja voin tehdä rauhassa asian X - silloin roska-auto aivan varmasti saapuu ikkunan alle piipittämään ja ryskäämään juuri silloin kun olet päässyt vauhtiin. Luota aina siihen, että nämä kyseiset unet epäonnistuvat, jolloin ne saattavatkin yllättää positiivisesti! Positiivinen ajattelu kunniaan vai miten se meni.) 


Sitten kun huonot yöt alkoivat painaa ihan tosissaan ja aloin olla aivan kuitti, jossain siellä neljän kuukauden hollilla, totesin, että minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin luopua päiväunien mahdollistamasta siivous- ja omasta ajasta. Minun yksinkertaisesti oli nukuttava tai edes levättävä, jos halusin pysyä järjissäni. Hölläsin kotitöiden ja liikkumisen suhteen ja jäin itsekin sänkyyn makaamaan, kun Emilia oli nukahtanut viereen pinnikseen. Viestittelin kavereiden kanssa, sometin tai nukuin. En ole koskaan ollut mikään päiväunien ystävä, koska niiltä herätessä olo on kuin sunnuntaiaamuna lafon jäljiltä (turkulaiset tietää) - päässä pyörii ja painaa ja kello näyttää ihan kummia. Olin kuitenkin niin totaalisen rätti, että en enää voinut jatkaa yhtä aktiivista meininkiä kuin ensimmäiset kuukaudet - en vain fyysisesti pystynyt siihen. Tai olisin ehkä pystynyt, koska kaiken kyllä jaksaa kun vaan on pakko, mutta olisin vetänyt itseni aivan liian äärirajoille. 

Aloin siis ymmärtää ohjeen pointin: Silloin kun tilanne vaatii, lakkaa välittämästä kaikesta muusta kuin vauvasta ja omasta jaksamisesta. Unohda tiskit ja pyykit ja yksinkertaisesti nuku kun vauva nukkuu, tai lepää edes. Minä tein näin muutaman viikon ajan, ja se oli fiksu veto. Pidemmän päälle en kuitenkaan pystyisi noudattamaan neuvoa, sillä siivoamaton kämppä ja liikuntaa kaipaava keho aiheuttavat sen verran stressiä, että tilanne olisi plus miinus nolla; keho ehkä lepäisi päiväunien aikana, mutta mieltä ahdistaisi. Ohje toimii minun kohdallani siis kuuriluontoisesti ja on muistutus siitä, että saan levätä. 

Nyt, kun pahin uupumus tuntuu olevan selätetty, pidän neuvoa neuvona muiden joukossa (ja neuvojahan tuoreille äidille riittää!). Toimii toisille, toisille ei. Tässä vaiheessa olen erilaisten ohjeistusten sisällön sijaan alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, millä tavalla apu esitetään - ja tässä asiassa usein mennään vähän metsään. Kumpi esimerkiksi seuraavista pareista kuulostaisi ystävällisemmältä, lohduttavammalta ja aidosti avuliaammalta:

Nuku kun vauva nukkuu. 
Oletko kokeillut sitä, että nukkuisit, kun vauvakin nukkuu? Luuletko, että se voisi auttaa? 

Älä välitä sotkusta! Ei kodin tarvitse kiiltää vauvavuonna. 
Uskon, että sotkuinen koti ahdistaa ja silloin on vaikea nukkua. Entä jos päättäisit etukäteen päivän, jona siivoat, ja muina ottaisit rauhallisemmin? 

Ei tuon ikäinen tarvitse enää maitoa yöllä. Lopettaisit yösyötöt niin et olisi niin väsynyt. 
Oletko harkinnut yösyötöistä luopumista? Luuletko, että sinulla olisi nyt voimia pitää vauvalle unikoulua? 


Nyt siis tarkastelen koko keissiä enemmänkin siitä näkökulmasta, että kaikenlaiset ohjeet, neuvot ja vinkit esitetään hyvin usein käskymuotoisina ja yksinkertaistettuina, kaikille sopivina totuuksina. Arvostan todellakin kaikkien minulle tarjoamaa apua ja ehdotuksia, mutta käskymuoto saa nykyisin vain käämit palamaan. Kun itse on väsynyt ja kaipaisi tukea, ei silloin tee mitään seuraavankaltaisilla kommenteilla (oli ne kuinka hyvin tarkoitusperin vain esitetty):
Laita vauva myöhemmin nukkumaan niin se herääkin myöhemmin! 
Se kohina on turhaa, vauva vaan jää siihen koukkuun. Kannattaa jättää se pois. 
Älä reagoi vauvan itkuun niin nopeasti! 
Syötä sitä päivällä enemmän niin se ei syö yöllä! 

Ohjeeni ja toiveeni kaikille väsyneiden äitien kanssa toimiville siis on: kysy, kuuntele ja jos sinulla on antaa vinkkejä, esitä ne ehdotuksina ja pohdi yhdessä äidin kanssa, voisiko ehdottamasi toimintatapa sopia juuri tälle äidille. Minä ainakin aidon oikeasti arvostan sitä, että joku juttelee unijutuista kanssani ja miettii, miten saisin itse paremmin nukuttua. Sitä en arvosta, että minulle kerrotaan, millä tavalla toimimalla nukkuisin paremmin. See the difference? 

Vuosia sitten kun olin vielä silmäpussiton ja koin nukkuneeni huonosti, jos sain alle 7h katkeamatonta unta. 

Kun en meinaa enää nähdä alaluomien takaa ja olen nukkunut hyvin, jos yössä on ollut yli 2h unipätkä.

Ja nyt, vauvan ollessa seitsemän kuukauden ikäinen, käytän hänen päiväunensa yleensä syömiseen, siivoiluun tai kirjoittamiseen, ja silloin tällöin aamun lyhyiden päiväunien ajaksi jään sängylle loikoilemaan. Öisin nukun, kun vauva nukkuu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti